Ja Aku hyppää

Maarit Piirtola

Tutkijatohtori, fysioterapeutti

Helsingin yliopisto, Kaksostutkimus

”Katso Maikki katso, katso kun minä hyppään!”
Ja Aku hyppää sammaleiselta kiveltä pehmeään varvikkoon.
Samaan aikaan Emma kiipeää samaa kiveä ylöspäin eikä oikein tahdo päästä kiven päälle. Valitsen Emmalle pienemmän kiven ja Emmakin hyppää, muksahtaa alas sammaleelle, kömpii pystyyn ja nauraa.

Olen lainalasten kanssa puolukkaretkellä.
Pienet noukkurit viuhuvat aikansa puolukkamättäissä. Niiden sisältö kaadetaan pieneen ämpäriin. Kaato tapahtuu muutama puolukka kerrallaan. Emma haluaa kantaa omaa ämpäriään. Tyttö juoksee näyttämään minulle montako kaunista punaista puolukkaa hän on ämpäriinsä jo saanut, muksahtaa kumoon, ja puolukat kierivät ämpäristä varvikkoon. Pienen tytön suu mutristuu, mutta urheasti keräämme suurimman osan marjoista takaisin pieneen ämpäriin. Kaikki on taas hyvin.

”Maikki, milloin syödään eväät?” Yritän ehdotella josko kerätään vielä vähän aikaa. Lapset jaksavat muutaman minuutin, joten päätän kaivaa esiin rusinarasian. Naperot istahtavat pienille kiville, pienet kourat täynnä rusinoita. Rusinoiden avulla saamme lisäaikaa retkelle ennen varsinaista eväiden syöntiä. Eväät ovat tärkeä osa retkeä. Lapset ovat tottuneet että minulla on aina metsäretkellä mukana eväitä, tietysti.

Minulla oli tavoitteena saa ämpäri edes puolilleen puolukoita, mutta lapsilla on toisenlaisia ajatuksia. ”Hei Maikki, tuu tänne! Hei Maikki, mennään katsomaan sitä laavua!” Ja Aku juoksee. Emma viipottaa pienillä jaloilla perässä minkä kerkeää.

Edessä on oja minkä yli johtaa kahdesta laudasta kyhätty ylityssilta. Aku ehtii jo näppärästi juosta lankkusillan yli. Emma empii ja tarttuu minua kädestä. Ylitämme sillan yhdessä, turvallisesti peräkkäin. Polun päässä on metsämiesten laavu. Aku haluaisi että sytytämme nuotion, mutta meillä ei ole maanomistajan lupaa. Päätämme tasapainoilla takaisin autolle ja syödä oikeat eväät.

Matkalla takaisin lapset löytävät uusia sammaleiden peittämiä kiviä, joiden päältä on hienoa hypätä. He löytävät risukasoja joiden yli päästäkseen pitää pinnertää, punnertaa ja tasapainoilla. Löytyy kantoja ja puiden juurakoita. Luonto on lasten puuhapuisto parhaimmillaan. Kuinka hienoa meillä onkaan, kunhan unohdan retken määrälliset marjatavoitteet.

Istumme auton viereen kivelle syömään eväitämme. Saatuaan mahansa täyteen Aku kiipeää itseään isommalle kivelle. Hän levittää kätensä suuren valloittajan elkein, laskee kivellä vähän alemmas ja huutaa: ”Katso Maikki, Maikki katso kun minä hyppään”. Ja Aku hyppää.