Istuminen tappaa

Kirjoittaja Suunnittelija Ari Koivuniemi, Maavoimien Materiaalilaitoksen Esikunta

 

Istuminen tappaa

Näin tiivisti mm. Helsingin Sanomat tutkimustulokset, jotka oli saatu tutkimalla ihmisten liikkumistottumuksia – tai paremminkin kokonaisliikkumattomuutta. Uutinen perustui useisiin kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa on saatu häkellyttävän yhdensuuntaisia tuloksia liiallisen istumisen vaaroista.

Työn luonteen ja teknologisten muutosten vaikutuksesta suuri osa ihmisistä työskentelee pääasiassa toimisto-olosuhteissa eikä enää joudu työtehtävissään liikkumaan samalla tavalla kuin ennen liikuttiin. Liiallinen istuminen ei myöskään rajoitu pelkästään työpaikalle tai virkamatkoille vaan jatkuu vielä töiden jälkeenkin työmatkalla ja lopuksi kotona, useimmiten TV:n tai internetin äärellä.

Ihminen voi helposti istua huomaamattaan yli 11 tuntia vuorokaudessa. Vielä istumisen kokonaiskestoakin vaarallisemmaksi on havaittu yksittäisten passiivisen istumisen jaksojen pituus päivän aikana.

Liiallisen istumisen onkin, Helsingin sanomien otsikoinnin mukaisesti, todettu aiheuttavan muun muassa ennenaikaisia kuolemia, sydän- ja verisuonitauteja, tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, metabolista oireyhty-mää, kohonnutta verenpainetta. Jopa yhteyksiä dementian ja masennuksen muodostumiseen on havaittu.

Innokas kuntoilijakin voi istua liikaa

Liiallisen istumisen ja liikunnan vähyyden on arvioitu lyhentävän ihmisen elinikää pahimmillaan jopa useilla vuosilla. Tämä pätee myös aktiivisiin kuntoliikkujiin. Niin hyödyllistä kuin aktiivinen liikunta onkin, se ei sulje pois passiivisen liikkumattomuuden aiheuttamia haittoja.

Passiivisen istumisen vastavoimaksi ei välttämättä tarvita hikilenkkejä, vaan pienet toimintatapojen muutokset auttavat paljon. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kuntoliikunta olisi muuttunut hyödyttömäksi. Kuntoliikunnalla ja passiivisen istumisen vähentämisellä on omat, toisistaan riippumattomat vaikutukset terveyteen.

Passiivisuuden purkaminen

Ajatus yleisen passiivisuuden purkamisesta, eli käytännössä pääosin istumisen vähentämisestä, on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja itsestäänselvyydessään nerokas. Huomio kiinnitetään koko valveillaoloaikaan. Samalla ajattelussa realisoituu se, että juuri kokonaisuudella on merkitystä, ei pelkästään sillä, mitä tehdään liikunnan sateenvarjon alla.

Passiivisuuden havaitsemiseksi on hyvä hankkia tietoa istumisen todellisesta määrästä. Arvioinnin tekemi-nen itse on helppoa, mutta istumisen ja passiivisuuden määrä näytetään arvioivan itse arvioiden yleensä todellisuutta pienemmäksi. Mittaus konkreettisilla välineillä tuo faktat esiin vastaansanomattomasti. Toisaalta mittaustulos ja sen tarkkuus eivät ole sellaisenaan itseisarvo vaan se, että meillä on riittävä ja oman uutiskynnyksen yli havahduttava perusta johtopäätösten tekemiseen. Sen jälkeen tarvitaan motivaatiota ja halua toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tilanteen parantamiseksi. Jatkuvuuden varmistamiseksi tarvitaan usein vielä erilaisten mittausvälineiden apua, jotta liikkumattomuuden purkaminen siirtyisi osaksi normaalia arkiajattelua ja -toimintaa.

Asiat, joita voimme päivittäin tehdä tuon passiivisuuden purkamiseksi ovat usein varsin yksinkertaisia ja ovat vaikuttavuudeltaan todennäköisesti aivan yhtä merkittäviä kuin perinteisessä terveysliikunnassa.

Valitsenko portaat hissin sijaan tai kävelenkö työkaverin luokse sen sijaan, että tarttuisin puhelimeen? Jos kuitenkin päätän puhua puhelimessa, onko se pakko tehdä istuen vai voisinko seistä puheluiden aikana? Voisinko työskennellä osan ajasta seisten? Kuljenko kaikki matkat autolla vai voisinko harrastaa työmatkaliikuntaa tai käydä kaupassa kävellen tai pyörällä? Voisiko palaverit hoitaa osin seisten tai ainakin keskeyttää istuminen riittävän usein jne.? Mahdollisuuksia on itse asiassa olemassa rajattomasti, mielikuvitus vain töihin ja passiivisuutta purkamaan, kuntoliikuntaa unohtamatta.